Esittelytekstiä

Villavyyhti on lanka- ja kehruukauppa Helsingin Vallilassa. Blogia kirjoittaa kauppias Jenni ja satunnaisesti myös puotipuksu Sanna. Olemme molemmat täysin höyrähtäneitä alaamme, joten blogin tekstit ovat epäilemättä kaikkea muuta kuin objektiivisia tai viileän asiallisia. 

Projektinhallintaa

Submitted by villavyyhti on 16 May, 2012 - 15:08

 

Aiemmassa työssäni hallitsin kovin monia projekteja, hain rahoitusta ja raportoin. Nykyään päässä pyörivät ihan erilaiset projektit, nimittäin käsityöprojektit. Olen monen käsityön nainen, en osaa olla ellei ole useita käsitöitä kesken yhtäaikaisesti. Pitää olla pieni mukanakulkeva käsityö, yksinkertainen ja aivoton telkkarikäsityö ja sitten myös se, jossa saa haastaa itseään. Noin niinkuin vähintään. Välillä nämä yhtäaikaiset projektit riistäytyvät käsistä ja joistain WIP:eistä (= work in progress) tulee UFO:ja (unfinished object). Niitä sitten punnitaan jonkin ajan jälkeen, tuleeko niistä koskaan valmista, vai puretaanko. Molempia kohtaloita on Casa Villavyyhdissä nähty.

Yksi tärkeimmistä käsityöelämän projektinhallinnan työkaluistani on projektipussi. Kun pakkaa käsityön pussiin lankojen ja ohjeen kanssa, ei työ ufoudu ainakaan sen takia, että langat tai ohje olisivat kateissa. Ja sen täysin hypoteettisen riskin takia, että käsityö saattaisi pölyyntyä (hypoteettisen siksi, että meillähän on aina siistiä!), suojaa pussukka käsityötä myös mukavasti. Se suojaa käsityön myös Casan karvaisimman asukin huomionosoituksilta, ei ihan vähäinen riski sekään. 

Ohhoh, kahden kappaleen mittainen aasinsilta siihen, että meilläpä on uusia projektipusseja! Ihania, värikkäitä kaunokaisia suojaamaan kesäkäsityösi reissussa ja rantsussa. Ja kannattaa olla vikkelä, pussukat ovat uniikkikappaleita!

 

Villanpöllytystä

Submitted by Sanna on 4 May, 2012 - 15:07

Eräänä päivänä kauppias oli vinkannut Englannin villatukullemme, että aika tällin kaikenlaista sais lähetellä tänne päin. Kuriiripoika ne pikapuoliin punnersikin ovesta sisään ja puksu sai alkaa tutkailla, mitä se kauppias olikaan innostunut ottamaan kokeiluun. Ja kyllä sieltä löytyi! Perusihania villoja (shettista, BFL:ää, Corriedalea sun muuta), eksoottisempia kuituja (kuten ramia, jakkia ja maitokuitua) ja ihania sekoitteita (mustaa shettistä ja tussah-silkkiä, kameli-merinoa, merino-silkki-pellavaa...).

Näitä myyntieriin peuhatessani ajattelin ottaa pikkuisen kuvia ja näyttää teillekin, mitä tapahtuu villatopsille sen tultua kaupan ovesta sisään. Tämä siis koskee vain värjäämätöntä villatopsia - näiden lisäksi meiltä toki saa myös karstalevyä ja värjättyjä villatopseja, jotka tulevat meille tuottajilta myyntivalmiina.

IMG_6675

Tässä pussissa on yksi kilo harmaata shetlanninlampaan villaa. Kun pussin avaa, villa muhkeutuu saadessaan taas sisäänsä ilmaa ja kasa täyttää jo melkein koko kassapöydän. Kuvassa näkyy myös vaaka, jota tarvitaan, kun kasa jaetaan myyntieriinsä, meillä yleensä 100-grammaisiin pätkiin.

IMG_6679

Seuraavassa vaiheessa pöydälle on mahtunut vain puoli kiloa topsia. Punnittaessa topsi tarkistetaan koko matkaltaan - siinä ei saa olla leikattuja kuituja, suurempaa heinää tai vaurioita. Jokainen pätkä käy vaa'an kautta ja itse hyväksyn 100 gramman myyntieräksi 99-104 g painavat satsit. Yleensä tuppaa menemään reiluksi.

IMG_6702

IMG_6694

Sitten alkaa virkkausurakka. Jokainen satsi sormivirkataan ketjuksi. Tätä vaihetta ei tosin toteuteta kaikkien kuitutopsien kohdalla: Merino-angoraa ei saisi väkivallatta siistille letille ja jonkin maitokuidun letityksessä menisi hajalle sekä topsi että letittäjän hermot.

IMG_6703

...ja sitten napataan tussi käteen. Tämän vaiheen jälkeen puksu on yleensä hiusrajaansa myöten tussitahroissa.

IMG_6707

Virkatut letit pyöräytetään kiekoiksi ja ulkoreunalle jäävä pää tyrkätään kevyesti letin säikeiden väliin, jolloin kiekko pysyy siistinä pussissaan.

IMG_6709

Lopuksi pussitetut topsikiekot ovat valmiit menemään hyllyyn omaan koloseensa ja lähtemään sieltä sitten asiakkaiden matkaan. Villanpöllyttäjän viimeiset tehtävät ovat siivous, kuidun lisääminen nettikauppaan ja varastosaldoihin sekä hintalapun kirjoitus hyllynreunaan.

Mikä ötökkä?

Submitted by villavyyhti on 8 March, 2012 - 12:34

Me kovasti toivomme, että asiakkaamme viihtyisivät kaupassamme pidempäänkin, istuisivat alas, ottaisivat kupin teetä tai kaakaota ja kaivaisivat neuleet laukuistaan. Tällaisena aurinkoisena kevättalven päivänä sohvaryhmämme näyttää ainakin omasta mielestäni tosi kutsuvalta, itsekin tekisi mieli potkaista työkengät jalastaan, kaivautua sohvan nurkkaan ja neuloa tunti tai pari.

Viihtymistä edistämään meillä on hyvinvoiva käsikirjasto, joka keskittyy ennen kaikkea neulontaan, kehruuseen ja hieman virkkaukseen. Kirjastonhoitajana olen täysi diktaattori, luettavana on vain minun mielestäni hyviä julkaisuja. ;-) Lehdistä meillä on luettavana kotimaiset Moda, Suuri Käsityö, Taito ja suomennettu Käsityö. Ulkomaisista lehdistä meillä on Interweave Knits, Designer Knitting ja Spin Off, brittiläinen Knitting, sekä irtonumeroina ostamani milloinkin kiinnostavat lehdet, useimmiten ainakin uusin Knitscene sekä Marie Claire idées. Viimeisimpänä huomasin, että uusimmassa Käsityössä jatkui edelleen heidän tosi hyvä kehruuseen ja kuidun käsittelyyn liittyvä artikkelisarjansa, sen aion ajatuksella joku päivä lukea.

Kirjoja hankin, kun kiinnostavia osuu kohdalle. Kuvaan kahvipöydälle pääsivät komeilemaan kolme uusinta hankintaa: Clara Parkesin Knitter's Book of Socks, Jacey Boggsin Spin Art sekä Alice Starmoren Charts for Colour Knitting. Kiinnostavat kotimaiset uutuudet ovat totta kai aina korkealla ostoslistalla; tällä hetkellä kovasti kaipaan Sanna Vatasen talvella ilmestynyttä ekolankakirjaa, jonka toiselta neulojalta selasin ja hyväksi havaitsin, sekä tietysti huhtikuun loppupuolella ilmestyvää Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjaa, ensimmäistä kotimaista kehruukirjaa pariinkymmeneen vuoteen. Tuulian kirja on itse asiassa poikkeuksellisesti tulossa myös myyntiin meille Villavyyhtiin, täytyyhän tällaista kulttuuritekoa tukea kaupallisestikin!

Kirjamme ovat täällä inspiroidakseen teitä ja meitä kaikissa lankaisissa harrastuksissamme. Uusia malleja, uusia ideoita, kauniita kuvia ja nautittavaa tekstiä, niistä ovat hyvät käsityökirjat tehty. Tervetuloa viihtymään sohvalla ja tutustumaan niin uusiin hankintoihin kuin vanhempiinkin aarteisiin!

Niin, mikä ötökkä? No kirjatoukka tietysti!

Villasukkarock

Submitted by villavyyhti on 10 February, 2012 - 13:40

Ehkä parasta (tai toiseksi parasta) lankakaupassa työskentelyssä on se, että pääsee testailemaan myytäviä tuotteita. Osa langoista, esimerkiksi Cascaden ja Louhittaren luolan tuotteet, olivat osittain jo entuudestaan tuttuja, mutta paljon olen testannut itselleni ihan uusiakin lankoja. 

Uusin testailujen kohde on ollut Lanitium ex Machinan sukkalanka. Lanitium ex Machina on paikallinen värjäri tästä Vallilasta ja olemme ottaneet häneltä valikoimiin sukkalankojen lisäksi herkullista villa-silkki-mohairia. Seuraavaksi kauppaan lastattava laatu taas näyttää ja tuntuu niin käsittämättömän herkulliselta, että eräs nimeltämainitsematon puksu ei varmastikaan voi pitää näppejään siitä erossa... Odotelkaapa vain hetki, niin näette!

Nyt neuloin kaupalle mallisukan Lanitiumin sukkamineistä. Minit ovat suloisia 20 gramman pikkuvyyhtejä, joita voi raidoittaa keskenään tai hommata vaikka yhden minin muuten yksiväristä sukkaa kuvioittamaan. Mielestäni vyyhtikoko on nerokas - miksei tätä ole sovellettu laajemmin? 

Mallisukan valmistuttua sukkaminit alkoivat marssia asiakkaiden mukana ovesta ulos ja valikoima kutistuu koko ajan, mutta odottelemme parhaillaan uutta toimitusta.

IMG_4993

Raidoitin sukat vähän eri tavoin viidellä eri värillä. Yhden koon 39 sukan paino on 38 grammaa, joten parin paino jäi yhteensä alle 80 grammaan. Kauppias tykkää kuulemma enemmän tasaraitasukasta, puksu on häivytettyjen raitojen kannattaja. 

Kutoa vaiko kutoa?

Submitted by Sanna on 9 January, 2012 - 15:40

 

Villavyyhdin on tänään vallannut virallisesti myös kudonta, eikä nyt puhuta neulonnan murre-eroista vaan siitä toisesta kudonnasta. Kauppaan tupsahtivat sekä kokoontaitettavat sylikangaspuut sekä kunnioitusta herättävän kokoinen nauhapuu, englanninkieliseltä nimeltään inkle loom. Näiden myötä otamme myös valikoimaamme Schachtin pienet kangaspuumallit Flipin ja Cricketin lisätarvikkeineen sekä tuon nauhapuun, jolla voi kutoa perusmallissaan pirtanauhoja. Uskaliaimmat saattavat käyttää sitä myös lautanauhojen kutomiseen. 

Mitäpä sitten näillä tehdään? Aivan ensimmäisenä aion virittää meille Flipiin yksinkertaisen kaulaliinaloimen, mahdollisesti sellaisen että sekä Puksu että minä voimme kutoa sillä itsellemme kaulaliinat ja tutustua samalla puihin hieman lähemmin. Minä olen muinoin opiskellut alaa ja kutonut kaikenlaista mallitilkusta verhoilukankaaseen, mutta nämä taidot ovat vaipuneet aikamoiseen Ruususen uneen kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana. Onneksi meillä on kuitenkin Villavyyhdissä vierailevana vahvistuksena työssäoppijamme Mia, joka opiskelee pääaineenaan kudontaa. Hän voi olla tukena meidän ja asiakkaiden kudontaprojekteissa. 

Schachtin Flip-sylikangaspuu

Kudonta on tosi hauska ja mielenkiintoinen (tehokas myös!) tapa kuluttaa lankaa. Sillä saa aikaan mahtavaa värien leikkiä loimen ja kuteen välillä ja kuvioita poimimalla mahdollisuudet ovat loputtomat. Yksinkertaisilla sylikangaspuilla voi kutoa niin kuvakudoksia, kapeita ryijyjä, kaksipuoleista täkänää kuin pyyhkeitäkin kaulaliinojen lisäksi, joten mikään yksipuolinen kudontaväline ei tällainen pienuudestaan huolimatta ole. Katsotaan mitä me saamme Flipillämme aikaan! 

Vähimmillään kudontaharrastuksen voi aloittaa varsin edullisesti. Cricket maksaa 145 euroa, Flip alkaen 240 euroa ja nauhapuu 77 euroa. Lisäksi tulee pieniä kustannuksia pirroista ja sukkuloista. Lisäämme tuotteet verkkokauppaan mahdollisimman pian, mutta sähköpostitse ja paikanpäällä kaupalla voi kudontatuotteita tilata jo nyt. Ja tervetuloa kaupalle tutustumaan lähemmin Flipiin ja Inkleen!